Syrjäytyminen lapsiperheissä
Syrjäytyminen on sitä, että ihminen esim. käyttää päihteitä
ja alkoholia ja se menee niin huonoon suuntaan, että syrjäytyneen siteet ovat
yhteiskuntaan heikentyneet eikä hän pysty osallistumaan täysipainoisesti
yhteiskunnan toimintaan. Lapsiperheissä se tarkoittaa sitä, että perheellä on
huono taloudellinen tilanne jonka takia perhe voi syrjäytyä esim. jos heillä ei
ole yhtään rahaa ja ei pysty ostamaan ruokaa eikä ostaa lapsilleen vaatteita
jne. Ja tämän takia perhe ei voi esim. käydä elokuvissa tai mennä ulos syömään
jne…Syrjäytymiseen liittyy pitkälti ne asiat mitä lapset ovat joutuneet
kohtaamaan perheessä esim, perheväkivalta, vanhempien ero tai sitten koulussa
voi olla vaikeaa, esim. kiusaaminen. Sen takia lapsi saattaa joutua
keskeyttämään opintonsa ja sen seurauksena lapsi voi joutua huonoihin piireihin
ja sitten voi tulla päihdekokeiluja. Perheen tilanne voi olla vaikea tämän
takia ja pahimmassa tapauksessa koko perhe syrjäytyy sen takia kun lapsella
menee huonosti ja on joutunut huonoihin piireihin. Lähihoitajana voisin auttaa
perheen tilannetta niin, että kehottaisin perheen mennä perheneuvontaan. Myös
perhe voisi mennä psykologille juttelemaan. Ja jos perheessä on perheväkivaltaa
silloin lähihoitajana ottaisin lastensuojeluun yhteyden. Ja myös perheellä
olisi oikeus saada kotipalvelua jos olisi perheväkivaltaa tai muuta meneillään
perheessä. Lapsiperhe voisi ehkäistä syrjäytymistä niin, että vanhemmat
kävisivät töissä ja lapset koulussa/päiväkodissa. Vanhemmat pitäisivät hyvän
huolen lapsistaan eikä perheessä vanhemmilla olisi päihde-tai
mielenterveystaustaa. Näin lapsiperhe pystyisi hyvin ehkäisemään syrjäytymistä.
Neuvoloilla ja kouluterveydenhuollolla on hyvät mahdollisuudet puuttua
syrjäytymisen perimiseen.
Käytännön esimerkki: Perheessä on vanhemmat ja kaksi lasta.
Äidillä on päihdetausta ja toisella lapsella on koulukiusaamista.
Jotta lapsia ei pitäisi ottaa huostaan äidin täytyisi
lopettaa päihteidenkäyttö. Koska lasta kiusataan, hän voi sen takia jättää
koulun kesken ja sitten sekin voi olla yksi syy miksi perhe on syrjäytynyt,
koska koulumenestys on huono.
Yhteiskunta voisi konkreettisesti auttaa lapsiperhettä niin, että äiti menisi kuntoutukseen että saisi lopetettua päihteiden käytön ja kun äiti on kuntoutuksessa ja isä töissä, Väestöliitto voisi järjestää lapsille lastenhoitopalveluja.
Meidän palvelujärjestelmä voi tukea perheen elämänkulkua niin, että jos lapsiperheellä on niin huono tilanne ettei pärjää voimme antaa perheelle toimeentulotukea. Sitten perheellä olisi edes vähän helpompaa ja auttaisi heidän tilannettaan.
Perhe voi saada Kelasta yksityisen hoidon tukea. Esim. että lapsella voi olla yksityinen hoitaja tai hän voi olla ryhmäperhepäivähoidossa. Muita tukia mitä lapsiperheet voivat saada valtiolta ovat lapsilisä ja elatusapu-ja tuki.Myös perhe voi saada asumistukea, jos heidän tilanteensa on niin huono.
Sosiaaliturvan tarkoitus on turvata ihmisen toimeentulo ja huolenpito kaikissa ihmisen elämäntilanteissa. Sosiaaliturva antaa ihmisille erilaisia tukia joita ovat juuri mm. asumistuki, elatusapu-ja tuki, lapsilisä jne...
Lapsiperheet voivat saada apuja myös sektoreilta. Eli niitä ovat julkinen sektori, yksityinen sektori ja kolmas sektori. Mannerheimin lastensuojeluliitto on yksi liitto joka liittyy kolmanteen sektoriin. Lapsiperheet voivat saada apua Mannerheimin lastensuojeluliitolta liittyen lapsiensa asioihin jne. Mannerheimin lastensuojeluliitto antaa kaikenlaista apua. Esim. jos perheessä on väkivaltaa tai jatkuvaa riitelyä, Mannerheimin lastensuojeluliitto voi puuttua asiaan ja pahimmassa tapauksessa ottaa lapset luokseen tai lastensuojeluliitosta voi tulla käymään perheen luona ja jutella perheen asioista ja miettiä mitä tehdä. Perhe voisi ottaa myös yhteyttä HelsinkiMissioon, se on yksi vapaaehtoistoimipalvelu, jossa neuvotaan tilanteissa jos on syrjäytynyt tai on muita huolia.
Jos perheen tilanne on niin huono ettei vanhemmat pysty huolehtimaan lapsistaan silloin he voivat ottaa yhteyttä Pelastakaa Lapset Ry:n. Pelastakaa Lapset Ry on mukana lapsien arjessa joko tukihenkilönä tai vaikkapa tukiperheenä, jolloin lapsi voi muuttaa sinne jotta kotona ei ole huonot oltavat jos vanhemmilla ei ole asiat hyvin.
Helsingin kaupungilla on lapsiperheiden kotipalvelua ja perhetyötä. Sen tarkoituksena on edistää perheen arjen selviytymistä sekä lapsien hyvää kasvua ja kehitystä. Sieltä voi tulla sosiaaliohjaaja kotiin juttelemaan perheen kanssa jos perheellä on ongelmia tai he eivät pärjää. Sosiaaliohjaaja voi ohjata perhettä oikeaan suuntaan ja he voivat yhdessä miettiä mikä olisi parhaaksi perheelle.
Linkkejä aiheeseen liittyen:
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1410665168430
http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/alueuutiset/vh-hameenlinna/25126-filatov-kunta-saastaa-vahvistaen-syrjaytymista-ehkaisevia-palveluita
http://www.kainuunsanomat.fi/sotkamo-lehti/sotkamo/lapsiperheiden-tilanne-huolenaiheena/

Kommentit
Lähetä kommentti